unelmaseppa

Yrityksen esittely

Olen ratkaisukeskeinen valmentaja, muutoskumppani, unelmaseppä ja inhimillistäjä. Työskentelen yritysmaailmassa ja erilaisissa työyhteisöissä niin johdon kuin koko henkilökunnan kanssa. Olen ollut mukana kouluttamassa henkilökuntaa erilaisissa vuorovaikutus- ja työviihtyvyysasioissa. Olen koutsannut johtoa sekä yksittäisiä työntekijöitä ratkaisukeskeisellä työnohjausotteella.

Työni avainsanoja ovat ilo, innostus, rohkeus, toiveikkuus sekä läsnäolo. Kehitys- ja muutosprosessit ovat lähellä sydäntäni. Uskon, että kaikessa on loppujen lopuksi kyse ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta.

Ratkaisukeskeisessä valmennuksessa käytän hyviä ja vaikuttavia kysymyksiä, jotka tähtäävät aina myönteiseen muutokseen ja toivottuun tulevaisuuteen. Tarkoitus on siirtyä ongelmien tuijottamisesta ratkaisujen näkemiseen.

Olen helposti innostuva ja innostava persoona, ehdottomasti projekti-ihminen, sillä kun heittäydyn täysillä projektiin, haluan nähdä siinä myös tuloksia. Tulos voi olla jotain näkyvää muutoksessa, tai sitten mielensisäistä asennemuutosta. Saan paljon kiitosta läsnäolemisen ja rohkaisemisen taidosta, ydinasioihin keskittymisestä ja samaan aikaan syvällisestä, mutta rennosta tekemisen meiningistä. Unelmasepän valmennusfilosofia onkin oppi, jonka opin sepältä, kun harjoittelin raudan takomista. Se kuuluu: ”Voima syntyy rentoudesta”. Tällä otteella pyrin toteuttamaan kaikki valmennukseni ja ohjaukseni.

Arvostelut

Ei vielä kommentteja. Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Arvostele yritys

Lisää tähtiluokitus ja kirjoita arvostelu (vähintään 100 merkkiä)