juoksevafiksari

Yrityksen esittely

Aloin viitisen vuotta sitten siivoilemaan autoani kotona autoharrastuksen myötä ja siitä lähtien olen ollut kiinnostunut autojen fiksaamisesta ja opetellut kokoajan lisää.
Tässä monia tarinoita kuulleena olen huomannut ettei monilla ole tietoa että auton lakkapinnan koneellinen kiilloitus on mahdollista tai mitä sillä voi saada aikaan. Usein valitellaan myös kiirettä eikä tiedetä mihin voisi viedä kun paikkoja on monia.
Tästä inspiroituneena kehitin JuoksevaFiksari palvelun jolla saadaan pienille asioille vähän vaivaa.
Ei enää viikkojen jonoja, murheita mistä saa sijaisauton, asiakastiloissa tuntien odotteluja…
Teen pääasiassa pieniä paikallisia naarmunpoistoja ja pieniä korjauksia/ehostuksia Turussa ja lähiseuduilla (+35km). Palvelu on helppo sillä tulen luoksesi, tarvitsen vain sähköpistokkeen lähettyville ja mahdollisilla sadekeleillä suojaisan paikan (katos/autotalli).
Palvelu voidaan suorittaa täysin ilman kontakteja koronan välttämiseksi.
Olen käytettävissä ja tavoitettavissa arkisin n. klo 10-19, varsinaista toimitilaa tai aukioloaikaa ei siis ole.
Maksutapoina käteinen tai lasku.

Palveluihini kuuluu mahdollisuuksien mukaan myös:
-OBD koodaus esim. akulle (BMW kaikki mallit, 2008 ja uudemmat vuosimallit)
-vikakoodien luku ja nollaus (useimmille automerkeille)
-umpioiden kiillotus
-auton imurointi
Ja muita pieniä asioita.

Arvostelut

Ei vielä kommentteja. Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Arvostele yritys

Lisää tähtiluokitus ja kirjoita arvostelu (vähintään 100 merkkiä)